Annatko itsellesi mahdollisuuden olla väärässä? Harva antaa. Meihin vaikuttava oikeana olemisen, virheitä kaihtavan ja itsensä suojelemisen kulttuuri on esteenä rehelliselle kommunikaatiolle, uuden oppimiselle ja avoimelle muutokselle. Voiko uuden oppimista tapahtua ja avointa muutosta olla ilman rehellistä kommunikaatiota?
Väärässä olemisen mahdollisuuden salliminen yksilötasolla ja organisaatiossa avaa ovia uusille näkökulmille ja sieltä uudenlaisen tekemisen juurille. Se on sitä, että myöntää olevan muitakin tapoja ja uskallusta kokeilla niitä – välillä onnistuen, joskus epäonnistuen. Väärässä oleminen saattaa aukaista silmät sille, että yhdessä muiden kanssa tekeminen voittaa yksin puurtamisen.
Rehellinen kommunikaatio vaatii avoimuutta ja suvaitsevaisuutta. Se sietää erilaisia näkökulmia ja mielipiteitä. Se uskaltaa heittäytyä keskustelemaan ja kuuntelemaan. Rehellinen kommunikaatio ei kestä herkkänahkaisuutta ja kaihtaa mielensä pahoittajia.
Usvainen tulevaisuus ei anna selkeitä signaaleja, heikkoja vajavaisesti. Tilanne suosii uudelleen ajattelemisen kykyä ja uskallusta ryhtyä uuteen toimintaan. Mutta ei, se ei tarkoita, että vanhojen toimintatapojen päälle liimataan vähän viilattua, näennäisesti uutta. Uudistuminen tarkoittaa uudistumista. Kyse ei ole pintaremontista, jos oikeasti tahdotaan muuttaa käytäntöjä. Muutokset toimintaympäristössä kielivät siitä, että aikaisempien toimintatapojen käyttöarvo on passé ja finito. Mutta kysymys onkin, että mitkä käytännöistä kannattaa säilyttää ja mitkä uudistaa?
Todennäköisesti yrityksesi henkilöstö on fiksuja, työstään kiinnostuneita ihmisiä. Miksi muuten olisit heidät palkannut? Heidän osallistamisensa uusien toimintatapojen ja -käytänteiden luomiseen on olennaista, sillä henkilöstön motivaatiosta ja arjen työssä uudet toimintatavat istutetaan. Yhdessä tekemisen ja luomisen taika pitää työnteon kipinän yllä ja sen avulla mennään kohti korkeuksia tiiminä. Jokaiselle suodaan mahdollisuus kysellä, tuoda oma mielipiteensä julki ja oppia.
Väärässä olemisen taito raaputtaa itserakkauden pintaa ja antaa mahdollisuuden rehelliselle kommunikaatiolle. Se on vaativa taito, koska se jalostaa.
Tilanne suosii uudelleen ajattelemisen kykyä ja uskallusta ryhtyä uuteen toimintaan.
MUUVO muutosvoimaa osaamisesta -hanke tarjoaa mikro- ja pk-yrityksille maksuttoman tavan siirtyä liiketoiminnassaan osaamisen kehittämisen, muutoskyvykkyyden ja kestävän kehityksen tielle läpi koronapandemian aiheuttaman sumun.
Lähde mukaan tekemään yrityksestäsi entistä osaavampi ja kyvykkäämpi!